
Rohkeudesta syntyi yli 30-vuotinen yrittäjätarina
Vuosien varrella pienestä yrityksestä on kasvanut laajasti palveleva turvallisuusalan perheyritys. Kasvun perustana ovat alusta lähtien olleet tinkimätön työn laatu, asiakaslähtöisyys ja lupauksista kiinni pitäminen. Ennen kaikkea kasvun ovat mahdollistaneet ammattitaitoiset työntekijämme sekä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme luottamus.
Yrittäjyys on rohkeutta aloittaa, sitkeyttä jatkaa vaikeinakin aikoina ja kykyä uudistua maailman muuttuessa. Se on myös vastuuta ihmisistä, asiakkaista ja yhteiskunnan turvallisuudesta, joka päivä ja kaikkina vuorokaudenaikoina.
Tänään Yrittäjän päivänä haluamme kiittää kaikkia yrittäjiä, jotka rakentavat työllään elinvoimaa, työpaikkoja ja tulevaisuutta. Erityinen kiitos kuuluu Etelävartioinnin yrittäjäperheelle sekä kaikille matkallamme mukana oleville.
